Aurinkoa etsimässä

Sataa, sataa ropisee… ja Ida alkaa olla epätoivoinen päivetyksen suhteen. Enää muutama päivä trooppisella saarella, ja taivas pysyy itsepintaisesti pilvessä. Yön ja aamun jatkuvan sateen jälkeen tulee tauko, mutta auringosta ei näy jälkeäkään. Päätämme nauttia ainakin lämmöstä ja ihanasta hetkestä, kun ei sada ja menemme rannalle ihan muuten vaan. Eivät ole viitsineet edes ottaa aurinkotuoleja esille! Muttei tarvinnut kauaa pilvien alla kölliä, kun jo iho punoitti! Luulisi, että tähän ikään mennessä olisi jo oppinut!

Olimme sateisessa Ubudissa lupailleet Idalle, että rannikolla olisi toisin. Siellä aurinko varmasti paistaisi, mutta ensi päivät eivät näyttäneet rohkaisevilta. Sanurin täsmäsääkin lupaili pelkkää sadetta seuraaville parille viikkolle. Mutta kun olimme toista päivää hiljaisessa Sanurissa, kuuma aurinko tunki vahvat säteensä pilvipeitteen lävitse.

Rahtunen ylellisyyttä piristää päivää – jopa muutamaa

Olimme halunneet varmistaa Idan vajaan kahden viikon lomaksi rentoutumista ja aurinkoa ja vuokranneet Sanurin hiekkarannan tuntumasta, Ajanta Villoista, mukavan kämpän muutamaksi päiväksi. Viihtyisä villa-alue oli suunniteltu hyvällä maulla viehättävään balilaistyyliin. Ikävä kyllä villojen viereen rakennettiin hiukan korkeampaa taloa, ja työmaalta oli suora näkyvyys ihanan tunnelmallisen ja viihtyisän kämppämme pihalle, keittiöön ja olohuoneeseen. Yksityisen huvilan kriteerit eivät täyttyneet ja, vaikka työmaalta kuului paljon vähemmän meteliä kuin vaikkapa suomalaiselta rakennustyömaalta, klo 7 aamulla alkanut nakuttelukoputtelu ei edistänyt lomatunnelmaa.

Otimme asian puheeksi Ajanta Villojen johtajan kanssa. Hän oli erittäin ymmärtäväinen ja järjesti meille ystävällisesti mahdollisuuden muuttaa toiseen kämppään. Muutto ei koskaan ole kovin mukavaa, ja erityisen tylsältä se tuntui, kun muutenkin oli eletty enempi tien päällä viimeiset 3 kuukautta. Uusi villa tuntui kuitenkin paljon rauhallisemmalta ja yksityisemmältä. Äänimaailman täyttivät lintujen liverrykset, altaan lähteiden solina ja joku koiran haukahdus silloin tällöin. Yhtenä päivänä aidan takana soi jazz ja moderni lattarimusa. Naapurilla oli hyvä musiikkimaku.

Ajanta Villojen omistajalla on lisäksi 4 muuta majoituspaikkaa tarjottavanaan. Niistä Ajantan yhteensä 8:n 1 ja 2 makuuhuoneen huviloiden lisäksi Ellora Villatkin olivat myynnissä. Jos löisi 160.000–175.000 australian taalaa pöytään, saisi ihka oman kämpän Balilta! Villat alkoivat tosin olla aikamoisen kunnostusprojektin tarpeessa. Ylläpitointokin vaikutti myyntiaikomuksen myötä hiukan hiipuneen. Jos itse vuokraisin ylitsepursuavasti kehumiani huviloita, varmistaisin, että kaasuhellat, kaukosäätimet ja netti toimivat moitteetta, vesi lämpiää kaikille, keittiöstä löytyvät leikkuuveitset ja -laudat ym.

Pyhän vuoren varjossa

Ajanta Villat sijaitsivat mukavasti pääkadun kauppojen ja ravitsemusliikkeiden sekä Sanurin pitkien rantaraitin ja biitsin välissä. Lyhyt kävely rantaan kulki ärsyttävän Sanur Sindhu Market -kaupustelukujan kautta. Entistäkin epätoivoisemmat puotipuksut anoivat tutustumaan liki samaa kamaa sisältäviin kauppoihinsa päivästä toiseen. Tuntui siltä, että olimme ainoita, jotka eksyivät tuolle rantaraitista sivuun pistävälle kujalle.

Tammikuu on joidenkin tutkimusten mukaan hiljaisin matkustuskuukausi. Tämä tammikuu Balilla oli tavallistakin hiljaisempi. Agung-tulivuori alkoi purkautua loppuvuodesta 2017, juuri silloin, kun talven matkakohteita yleensä varattiin. Moni oli pelästynyt uutisia ja hakeutunut muualle. Myyjien ahdinko tuntui ikävältä.

Agungin vaaravyöhykkeeksi oli määritelty 10 km. Pyhä tulivuori höyrysi hiljalleen runsaan 40 km päässä Sanurista ja vielä kauempana suositummista lomarannoista. Vallitseva tuulen suunta oli tammi–maaliskuussa lännestä itään, eikä tuhkasta pitäisi aiheutua suurempia ongelmia edes lentoliikenteelle. No worries!

Sanurin paikka Balin historiassa

Kivityökalulöytöjen perusteella on arveltu, että Balilla on asuttu jo kivikaudella. Vankempia todisteita ihmisasutuksesta on suunnilleen 3000 vuoden takaa. Hollantilaiset tulivat saarelle ensimmäisinä eurooppalaisina 1597. Heidän siirtomaavallan keskuksensa oli nykyisen Jakartan paikalla sijainnut Batavia.

Hollantilaiset halusivat turvata Jaavan valloittamalla sen itäpuoliset saaret. Ensimmäisenä jonossa oli Bali. Suunnitelma ei toteutunut hyökkäyksissä 1846 eikä 1848, mutta 1849 Balin pohjoisosa jäi heidän hallintaansa, ja naapurisaari Lombok kaatui 1894. Koko Balin he onnistuivat valloittamaan vasta 1900-luvulla, kun hollantilaiset astuivat maihin 1906 juuri Sanurin rannalla.

Seurasi käänteentekevä, verinen episodi Balin historiassa. Balin valtaapitävät tajusivat, etteivät he millään pärjäisi modernein asein varustautuneille euroopplaisille. Antautuminen tai maanpako tuntuivat sitäkin vastenmielisemmiltä. Siispä Balin pomot päättivät tehdä itsemurhahyökkäyksen valloittajia vastaan.

Hallitsijat marssivat kuolemaan etunenässä. Heidän perässään tulivat vaimot pikkulapset sylissään, ja heitä seurasivat nuoret. Balilaiset surmasivat itse haavoittuneet maanmiehensä. Itsemurhahyökkäyksessä, puputanissa, arvellaan kuolleen 4000 ihmistä. Koko Balista tuli osa Hollannin Itä-Intiaa 1908, ja balilaiset joutuivat alistumaan likipitäen orjuuden kaltaisiin olosuhteisiin.

II maailmansodan aikana 1942 Japani miehitti Balin, jälleen Sanurin rannan kautta. Miehitys päättyi 1945, kun japanilaiset antautuivat liittoutuneille. Indonesian presidentiksi noussut Sukarno julisti maan itsenäiseksi saman vuoden elokuussa, ja Balista tuli Indonesian provinssi. Neljän vuoden sissisodan jälkeen sekä YK:n ja Yhdysvaltain painostuksessa hollantilaiset tunnustivat Indonesian itsenäisyyden 1949.

Jakartan hallintoa ja presidentti Sukarnoa vastustavat kapinalliset yrittivät vallankaappausta Jaavalla 1965. Se epäonnistui, mutta armeija syytti siitä Indonesian kommunistisen puolueen kannattajia. Puolueen mukaan kyseessä oli armeijan sisäinen valtataistelu.

Hallinto aloitti laajat puhdistukset. Väkivaltaisuuksissa kuoli arviolta miljoona indonesialaista, joista noin 100.000 Balilla. Joukkomurhista on vaiettu, tarkkoja lukuja ei ole selvitetty eikä asiaa ole koskaan käsitelty oikeudessa.

Kielen kertomaa

Balilaisten äidinkieli on bali, mutta lähestulkoon kaikki balilaiset puhuvat myös indonesiaa. Pitkän, jo hollantilaishallinnon aikana virinneen, matkailuelinkeinon vuoksi englannista on kehittynyt hyvin yleisesti puhuttu kolmas kieli, ja monet ovatkin kaksi- tai kolmikielisiä.

Balilaisessa yhteiskunnassa on syvät säätyjärjestelmäjuuret, jotka näkyvät osittain nykyäänkin. Joitain kuningasvallan aikaisia arvojärjestyksiä ja käytöstapoja käytetään yhä. Balin kielessä on vanhan kastilaitoksen jäljiltä kolme kohteliaisuuden astetta. Ylimpien kastien edustajille ja vanhemmille henkilöille puhutaan kohteliaampia tasoja ja rahvaalle alempiasteista kieltä. Kastien vaikutus on onneksi hiipumassa ja ”uudenaikaisessa” balin kielessä joistakin kastien välisten keskustelun säännöistä viisveisataan.

Löhöloma hiljaisella, historiallisella hiekkarannalla

Ajanta Villoilla oli oma rantaklubi, Mango Beach Club. Huviloiden asukkaat saivat kölliä klubin 6 aurinkotuolilla ilmaiseksi, sikäli kuin niitä riitti. Monena päivänä olimme klubin ainoat aurinkotuoliasiakkaat. Muutamana päivänä saimme seuraa parista muusta köllijästä. Matkailijat pois pelottanut Agung-vuori olisi näkynyt klubin rantaan hienosti, mutta se ujosteli enimmän aikaa pilvien suojassa.

Kolmen kuukauden jatkuvan ajamisen ja menemisen jälkeen laiskottelu tuntui vaihteeksi mukavalta. Köllimisen ohessa kävelimme hiekkarannalla, vuokrasimme sup-laudat, köllimme lisää kunnes painuimme myöhäiselle lounaalle huvilalle.

Yhtenä päivänä erehdyin suostumaan jalkahierontaan, kun sopiva tarjous tuli vastaan sopivaan aikaan. Siitähän vasta soppa syntyi! Olin ostanut palvelun väärältä mammalta! ”Oikea” mamma sätti paitsi hierojan myös asiakkaan. Ja hieroja taas yritti venyttää sovittua hoitoa kalliimmaksi versioksi. Kannattaa siis varata hoidot mieluummin vaikka lukuisista päätien varren hierontalukaaleista. Hinnatkin olivat likipitäen samat.

Balin vahva ja värikäs hindulaisuus väkevästi läsnä

Rantaklubimme sijaitsi sopivasti aivan pienen temppelin, Pura Segaran, vierellä. Se suojasi yhteisöä meren demoneilta, ja rantakaistale temppelin edessä oli rakentamaton. Aurinkotuoleilla lepäillessä saattoi seurata, miten naiset (totta kai) toivat tarkkojen ohjeiden mukaisesti koottuja, epäitsekkyyttä kuvastavia uhrilahjoja, Canang sareja, tarjottimilla meren rantaan. Joku jätti uhrin vuoroveden vietäväksi, joku toinen ylemmäs hietikolle.

Kukka kastettiin pyhään veteen, ja vettä roiskittiin uhrilahjan päälle. Sen jälkeen huiskittiin suitsukkeen savua kukka kädessä, kämmen alaspäin. Niin viimeisteltiin maan, tulen, tuulen ja veden yhteys. Pyhä savu johdatti uhrin monimutkaiselle ryppäälle jumalia, pahoja henkiä ja alempia henkimaailman olentoja. Lopuksi naiset ottivat merivettä astiaan ja veivät sen mukanaan.

Toimitus oli kaunis kuin tanssi. Uhrilahjojen väsääminen ja jakaminen veivät valtavasti aikaa ja rahaa, sillä niitä jaettiin joka taloudessa suunnilleen 15 – joka päivä. Kun suitsuke oli palanut loppuun ja uhrin ”sisin” oli noussut taivaisiin, Canang sarista tuli jälleen maallinen esine. Eläimet saivat napostella riisinjyvät ja muut herkut suihinsa, ja jämät voi siivota pois. Seuraavana päivänä sen tilalle asetettaisiin taas uusi uhri.

Ikävä kyllä, osassa uhrilahjoja oli myös luontoon kuulumattomia aineksia: filtteritupakkaa, kolikoita, karkkia muovikääreissä, juomia muovimukeissa tai riisiannoksia ja keksejä pienissä muovipussissa. Hengelliset johtajat tulisi valistaa valistamaan kansaa siitä, etteivät jumalat katso hyvällä maatumattomia lahjoja ja pahat henget voisivat jopa hermostua… (Siitä se pyhä Agungkin lienee suuttunut?)

Auringon otto avaa aistit

Kuvittelin, etten mitenkään jaksaisi löhöillä edes muutamaa tuntia päivässä 5–6 päivää putkeen. Hiki tuli, vaikka aurinko oli pilviverhon peitossa tai kulki aurinkovarjon ja rantapuiden lehvästöjen taakse. Kun 3 kk:n matkaväsymys oli levätty pois, oli aikaa seurata rannan tapahtumia. En olisi uskonut, että hiljaisella rannalla tapahtuu niin paljon!

Miehet kahlasivat kainalojaan myöten leijakalaan rantamatalaan. Surffarit kauhoivat ulos odottamaan sitä oikeaa aaltoa. Hedelmien myyjät kulkivat nyssäköineen kauppaamassa tuotteitaan niin turisteille kuin paikallisillekin. Koirat tekivät päivittäiset tutkimusmatkansa pitkin pitkää hiekkarantaa. Suuret sudenkorennot ja salangaanit lenetelivät ristiin rastiin rannan yllä. Salangaanit suhahtelivat aurinkovarjojen alta, niin läheltä, että ilmavirran voi tuntea poskella. Kauniit, pienet, hiekan väriset aasianturturikyyhkyt, varpuset ja muut tutkivat rannalle jätettyjen Canang sarien antia. Pienet erakkoravut raahasivat suojakotiloitaan rantaravintolan pöytien alla…

Löhöilyn ohessa pohdimme, mitä söisimme lounaaksi ja missä nauttisimme illallisen. Yhden illallisen jaoimme jopa Idan lapsuuden ystävän, puolibalilaisen Katrin kanssa, joka sattui olemaan saarella. Oli hauska nähdä tyttöä, joka oli jakanut kanssamme niin paljon, mm. matkan Kanarian Playa del Inglésiin kymmenisen vuotta sitten. Nyt hänen Matkailun liikkeenjohdon restonomikoulutuksensa oli valmis ja suuret kysymykset elämän seuraavista askelista edessä. Matkailu avartaa – ja moni jää koukkuun.