Amazonaksesta takaisin Andeille

Jokivenereissu Perun rajan tuntumasta Cocaan eli Puerto Francisco de Orrellanaan oli ensiaskel sivistykseen, vaikkei El Cocan noin 50000 asukkaan kaupunki kovin kummoinen ollutkaan. Se oli lähinnä turismihubi. Pakettimatkailijat lennätetään Cocan keskustan kiitotielle ja kuskataan saman tien jopa ilmastoiduilla venhoilla hienoihin viidakkolodgeihin. Cocan kaduilla ei juuri turisteja kohtaa, ainakaan näin sadekaudella.

Cocan pikkukaupunki on suunnilleen nelikulmion muotoinen taajama. Nelikulmion yhtä päätyä rajaa Napo-joki ja pitkät sivut muodostavat Coca- ja Payamino-joet. Keskellä nelikulmiota kulkee tuo mainittu kiitotie. Hotel Cocamme sijaitsi aivan kiitotien eteläpäässä. Saatoimme seurata lentokoneita ikkunastamme. Niitä tosin tuli hyvin harvakseltaan, eikä niistä koitunut minkään moista haittaa. Enempi meitä haittasivat kylmä suihku, kova sänky ja superpaksut, tanakat tyynyt.

Pari yötä Cocassa levättyämme jatkoimme matkaa Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon. Taakse jäivät Amazonaksen laajat sademetsät, kun bussi nousi taas kippuraisia teitä Andeille. 2800 metrin korkeudelle, kukkuloiden keskelle kasvanut Quito on yksi maailman korkeimmalla sijaitsevista pääkaupungeista vain parinkymmenen kilometrin etäisyydellä päiväntasaajasta. Nimensä se on saanut laaksoa asuttaneelta quitu-intiaaniheimolta.

Ecuadorin Policía Militar oli tarkastanut passimme ensimmäisen kerran jo jokibussissa matkalla Nueva Rocafuertesta Cocaan. Poliisi tarkisti ne uudemman kerran bussissa matkalla Cocasta Quitoon. Se oli meille uutta. Papereitamme ei ollut tarkistettu missään muualla koko Etelä-Amerikan matkamme aikana raja-asemia lukuun ottamatta. Ecuador tuntui olevan eniten kontrolloitu maanosan tähän asti kiertämistämme maista. Ehkä niin pyritään ehkäisemään huumeiden, korvaamattomien kulttuuriaarteiden ja villieläinten salakuljetusta.

Haavi auki läpi Ecuadorin pääkaupungin

Ehkä se johtui suunnasta, josta bussimme sattui Quitoon tulemaan, mutta vaikutelma kaupungista erottui jyrkästi esimerkiksi Bolivian ja Perun esikaupunkien tunnelmista. Tiet ja muu infra olivat tyystin eri tasolla. Kukkuloiden rinteillä näkyi siistejä omakotitaloja ja vehreitä pihoja. Ei mitään kuoppaisia ja kuraisia mutateitä eikä viimeistelemättömiä punatiilirakenteita sojottavine raudoituksineen.

Saavuttuamme Quitumben bussiterminaaliin hämmästelimme myös aseman selkeitä informaatiokylttejä takseista, julkisesta liikenteestä sekä ihka oikeaa turisti-informaatiopistettä. Intouduimme jatkamaan noin 7 tunnin bussimatkaa vielä puolitoista tuntia paikallisbussilla kaupungin läpi Mariscalin kaupunginosaan ja pieneen La Vieja Cuba -hotelliin.

Toisistaan eroavia neuvoja seuraillen astuimme pitkään tuplanivelbussiin, missä meille selvisi, että olimme väärässä bussissa menossa suunnilleen oikeaan suuntaan. Meidän pitäisi vaihtaa bussia muutaman pysäkin jälkeen. Tuolla pysäkillä olikin jonkinmoinen väliaikaisjärjestely, emmekä pääsisi sieltäkään vaihtamatta suoraan päämääräämme… Saimme apua paikalliselta rouvalta, joka oli tulossa kanssamme samalle linjalle. Juoksimme hänen perässään, ja pääsimme lopulta bussiin, jonka ikkunassa luki tutulta kuulostava pääteasema Rio Coca. Kohdepysäkkimme nimi, Orrellanakin kuulosti viehättävän tutulta.

Gulliver Expeditionsin kautta Galápagokselle

Mariscal on täynnä ravintoloita, baareja, kahviloita, kauneushoitoloita ja kampaamoja. Ecuadorissa tuntui yleensäkin olevan kauneushoitoloita ja kampaamoja pilvin pimein. Kannattaa jättää hiusten leikkuut ja kinttujen epiloinnit sinne. Siellä on myös lukuisia retkitoimistoja. Saimme hotellistamme hyvät vinkit asiallisista ja eri tasoisista retkien järjestäjistä. Menimme heti ensimmäisenä iltana sopimaan Galápagos-saarten reissusta Gulliver Expeditions -firman kanssa.

Vaikkei ollut lähellekään korkea sesonki, retket tuntuivat olevan hyvin varattuja. Myös lennot saarille olivat kiven alla. Matalasesongin aikana vuoroja ja paikkoja vähennetään. Gulliverin myyjätär teki kovasti töitä, tsekkaili monta paattia ja soitti useita puheluita. Saimme hänen mukaansa viimeiset paikat kolmen yön päästä alkavalle viiden päivän Galápagos-risteilylle. Sovimme samalla, että jäämme vielä muutamaksi päiväksi saarille, joten paluulento varattiin vasta myöhemmäksi. Olimme todella tyytyväisiä ratkaisuun.

Galápagos-reissu kannattaa varata Quitosta. Kaupungissa on hyvin tarjontaa, ja kaikilla reissufirmoilla tuntuu olevan toimistot siellä. Myös lennot on hyvä varata samaan pakettiin. Itse varaamalla ei näyttänyt saavan niitä ainakaan edullisemmin.

Erilaisia keskustakaupunginosia

Quiton vanhan kaupungin kerrotaan olevan Amerikkojen parhaiten säilynyt kolonialistinen keskusta. Kävelimme sinne viikonloppuiltaisin bilettäjistä ruuhkaisia, mutta lauantaiaamuna rauhallisia Mariscalin katuja pitkin ja parin mukavan puiston läpi.

Matkan varrella kiipesimme Basilikan torneihin katselemaan Quitoa lintuperspektiivistä. Valtavan Basilikan rakentaminen oli aloitettu 1875 ja se jatkui yhä. Torneihin oli parin dollarin sisäänpääsymaksu, jolla sai kiivetä kirkon holvikaton ylittävää puista siltaa ja jyrkkiä rautaportaita pitkin torneja kiertävälle tasolle. Sieltä olisi voinut jatkaa vielä korkeammalle, tyhjän päälle pystytettyjä rautatikkaita, mutta meille riitti jo tuo päätä huimaava korkeus. Torneja pitkin taivaalla liikkuvia pilviä katsoessa tuntui, kuin koko valtava rakennus olisi kaatunut.

Unescon maailmanperintökohteessa, vanhassa kaupungissa oli useita siirtomaa-ajan kirkkoja ja luostareita. Niiden tyyliä kutsutaan Quiton barokiksi. San Franciscon ja Santo Domingon luostarit sekä La Compañían kirkko ovat sen parhaita esimerkkejä. Tyylisuuntaus on todella raskas. On paljon yrmyä kivipintaa, painavaa krumeluuria ja kultaa ja hopeaa. Ehkä se johtuu luterilaisesta kasvatuksesta, mutta kimallusta ja kaiverrusta oli liikaa meikäläisen makuun.

Keskusaukion laidalla sijaitsi katedraali, ja muilla laidoilla sille seuraa pitivät hallituksen rakennus, arkkipiispan kämppä ja kaupungintalo. Aukion nurkalta löysimme myös kulttuuritalon, jonne oli koottu varsin kiinnostava ja vaikuttavasti toteutettu valokuvanäyttely Latinalaisen Amerikan kaupungeista ja niiden hämäristä kaupunginosista. Esillä oli esimerkiksi Havannaa, Medellinin barrioita, Rioa, Sao Pauloa ja Chilen Patagonian Coyhaiqueta, rankkojakin aiheita.

Sunnuntai Quitossa oli varsin rauhallinen. Monet kaupat ja ravintolat olivat kiinni. Yrityksillä oli ylipäätään todella huonosti avoinnaoloaikoja esillä, ja mahdollisesti netistä löytyvät aikataulut eivät pitäneet paikkaansa. Amazonas-katu oli suljettu autoliikenteeltä ja varattu pyhäpäiväksi pyöräilytapahtumaa varten. Muutenkin kaduilla oli varsin vähän liikennettä. Se oli mukava päivä käveleskelyyn La Florestan kaupunginosassa sekä tulevan matkaohjelman järjestelyyn. Maanantaiaamuna meitä odotti taas kerran aikainen herätys ja lähtö kohti legendaarisia Galápagos-saaria.