Ajatuksia Kiinasta (ja Suomesta)

Varoitus: seuraa karkeita yleistyksiä ja epätieteellisiä havaintoja Kiinasta ja kiinalaisista. Kiina on vastakohtien maa. 1,35 miljardia kiinalaista on keskittynyt kaupunkeihin, erityisesti suuriin talouden vetureihin ja suoran valtiojohdon alaisiin Chongqingiin, Shanghaihin ja Pekingiin, joissa jokaisessa on suunnilleen neljä kertaa Suomen väkimäärä tai ylikin. Luuisi, että luonnolle jäisi paljon tilaa, mutta kiinalaisia riittää vielä myös kyliin ja maaseudulle. Kaikki maataloudelle soveltuva ala on käytössä. Luontoa on vain vaikeakulkuisimmilla alueilla, jyrkimmillä vuorilla tai kuivimmissa erämaissa. Villieläimistä näimme vain petolintuja läntisillä vuoristoalueilla, joitakin oravia, yhden lepakon ja pikkulintuja, komeita perhosia, muutaman heinäsirkan ja torakan ja yhden sisiliskoa sekä yhden gekkoa muistuttavan otuksen. Yhden yliajetun sammakonkin bongasimme (ravintolakujalla). Jollei se ollut pudonnut jonkun lautaselta, niitäkin siis ilmeisesti on?

Jos maan jakaa pystysuoraan kahtia, idässä on vahva teknologiausko, ja elämä on aasialaiseksi siistiä ja varsin länsimaista. Nuoret haluavat lähteä ulkomaille opiskelemaan eikä kukaan halua ainakaan maanviljelijäksi. Mielessä kävi, että kuka sitten tuottaa ruoan maailman väkirikkaimmalle maalle? Lännessä painottuu raskas kaivosteollisuus, on likaista, ja elämä on alkeellisempaa, siis aasialaisempaa. Maanviljelys koko Kiinassa vaikuttaa käsittämättömän vanhanaikaiselta (mikä johtunee pääoman omistussuhteista). Peltotilkuilla viljellään pitkälti käsipelillä kuokilla tai jollain 50-luvun pikkutraktoreilla. Toisaalta viljellään monipuolisesti viljojen, erlaisten kasvisten ja hedelmien lisäksi viiniä, kaloja, äyriäisiä, sammakoita ja monenlaisia sieniä.

Siitä päästäänkin kiinalaiseen ruokaan, josta Suomi voisi ottaa oppia. Lautasella on paljon kasviksia, sieniä ja viljatuotteita. Lihaa on usein vain ripaus, mutta ruoka on herkullista ja maistuvaa. Kaupoissa ja toreilla on tarjolla laaja kirjo herkkuja niin kasvis- kuin lihapuolella. Eläimistä syödään muutkin osat kuin fileet ja paistit. Suomessa on jo hyvä, jos marketista löytää edes potkanpätkiä osso buccoon. Ja kaikki on pakattu valmiisiin muovirasioihin. Tosin muovia osaa kiinalainenkin käyttää – ja paljon – ihan turhaan. Yhden yksityiskohdan muuttaisin kiinalaisesta keskivertoruokakulttuurista: kanat, ankat, kalat, possut sun muut voisi jättää hakkaamatta luineen päivineen pikkuisiksi paloiksi. On tosi rasittavaa syödä sapuskaa täynnä teräviä luunsiruja ja silputtuja ruotoja.

Järjestelmällinen ja yrittäjähenkinen – Aasian Saksa.

Infraan on Kiinassa panostettu paljon. Suuret tiet valtavine siltoineen ja nopeat junat liikuttavat kiinalaisia. Kaikki liikennevälineet busseista juniin ovat alituiseen täynnä. Kun keskushallinto on jotain päättänyt, niin myös tehdään. Ja se on päättänyt, että kiinalaisten tulisi asua kaupungeissa, ja niihin rakennetaan koko ajan, ja aivan valtavasti uusia suuria, todella korkeiden kerrostalojen alueita, ja matalampien townhouse-tyylisten talojen alueita äveriäämmälle porukalle. Monet uusista taloista ovat tyhjillään, mitä alati hämmästelimme. Riittääkö kaikkiin taloihin asukkaita? Viihtyvätkö ihmiset niissä? Onko köyhemmillä varaa muuttaa niihin? Tuskin tuollaisia täällä kysytään. Kun vanhat, 50-60-luvuilla huonosti rakennetut talot puretaan, johonkin on muutettava. Arvoitukseksi jää, ovatko kaikki uudet, vauhdilla rakennetut varmasti paremmin rakennettuja.

Ruoka on halpaa ja ”ulkona” syödään paljon. Jokaisessa kaupungissa ja kaupunginosassa on ravintolakorttelinsa tai -kujansa, jonka laidoilla kojuissa myydään erilaisia grillituotteita, dumplingeja, erilaisia leipäsiä, nuudeliannoksia… ja kivijaloissa on putiikkeja ja ravintoloita toisensa perään. Yrittäminen on selvästi helppoa, ja sillä saanee ansaittua elantonsa. Yritäpä Suomessa perustaa esimerkiksi korvapuusteja kahvin kera tarjoava myyntikärry vaikkapa Mannerheimintien varrelle…

Kiinalainen tykkää kuluttaa

”Thank You for Shopping!” lukee ostoskeskuksen käytävällä. Kiinalainen tykkää kuluttaa – ja valtiojohto tykkää siitä, että kiinalainen kuluttaa. Niin kansantasavallan rattaat pysyvät pyörimässä. Suomenkin hallitus tykkäisi, että suomalainen kuluttaisi. Kiinalaisilla vain on enemmän, millä mällätä. Kiina omistaa jo puolet maailmaa. Se omistaa jenkkiläisiä yrityksiä, ruotsalaisia yrityksiä, monen afrikan maan yrityksiä – maata ja raaka-aineita joka puolelta maailmaa. Kiinassa on äärimmäisen rikkaita, todella köyhiä ja alati paisuva keskiluokka. Kaikki tykkäävät kuluttaa – varojensa puitteissa.

Rikkaille on ylellisiä kauppakeskuksia, jotka myyvät Rolexeja, Givencyitä ja Vuittoneita. Siellä viimeisen muodin mukaan pukeutuvat kiinattaret sipsuttavat roiskeläppäpituisissa hamosissaan ja punaisissa piikkikorkkareissaan. Sitten on mummeleita perinteisissä ”pyjamissaan” ja kiinantossuissaan. Tavalliselle rahvaalle on lukuisia ostoskeskuksia ja putiikkeja, jotka myyvät tavaraa keskivertokiinalaiselle. Lapsille on erilaisia virikepuistoja ja monenlaista älytäntä roinaa myytävänä. Ravintoloita löytyy laihemmalle ja pulskemmalle lompakolle. Leveillä kaduilla kulkee uudenkarheita Audeja, Range Rovereita ja Maybacheja, ja kadun laitalla polkee vaari vanhaa lavafillaria. Vaikuttaa siltä, että Maon surkeasti epäonnistunut ihmiskoe, Suuri harppaus, on vihdoin toteutunut. Siihen tarvittiin vain hiukan kauemmin aikaa, runsaat viisikymmentä vuotta.

Kiinalainen tykkää kuluttaa, koska hän voi. Runsaat parikymmentä vuotta sitten ei voinut. Toinen silmään pistävä toiminta on räkiminen. Raksatyöläinen, nuori valkokaulusduunari ja fiini rouva Burberry-takissaan – kaikki tykkäävät räkiä. Kurkkua selvitetään syvältä nielusta oikein äänekkäästi kröhien, sitten kehitellään kunnon möykky ja räkäistään aivolimat ravintolan tai hissin lattialle tai keskelle kävelytietä. Jossain on sylkeminen erikseen kielletty. Kielto toimii suunnilleen yhtä hyvin kuin kalastuskielto Pekingin kanavan varressa tai tupakointikielto – no missä vain. Hyvä esimerkki oli Zhouzhuangin vanhan kaupungin hienon historiallisen puutalon vartija istumassa rööki suupielessä vastapäätä punaista kylttiä, jossa oli kielletty sylkemisen lisäksi muun muassa tupakan poltto (no burning). Joihinkin kulttuurieroihin tottuu kovin hitaasti.

Mikä on Suomi – Finland?

Runsaan parinkymmenen vuoden markkinointialan ja brändinrakentamisen kokemuksella ja melkein puolentoista kuukauden reppureissaajan syvällä rintaäänellä annan Suomen hallitukselle muutaman maabrändivinkin. Hallitushan tykkää soveltaa yritysmaailmasta tuttuja johtamistapoja maan johtamiseen. Nämä vinkit lähtevät paljon Himasta halvemmalla. Sanotaanko, että kymmenys riittää: Maailmalla on likaista ja roskaista, meluisaa ja räikeää. Maailmalla on pulaa luksustuotteista: puhtaasta vedestä, puhtaista, luotettavista ja terveellisistä tuotteista, puhtaasta luonnosta, hiljaisuudesta ja rauhasta. Suomen pitäisi satsata näihin ”raaka-aineisiin”, kun meillä niitä vielä on. Niitä pitäisi hoivata ja jalostaa. Kaikki tuotantomme pitäisi rakentaa niin, että nämä arvot säilyvät ja vahvistuvat. Firmojen missioiden pitää aina olla suuria. Siispä Suomen missio voisi olla ”Emme rakenna vain terveellisintä ja puhtainta maata. Rakennamme terveellisemmän ja puhtaamman maailman.”

Suomen missioon pitäisi sitoutua paitsi maan johdon myös kaikkien suomalaisten yritysten johdot. Otetaan mallia Kiinan suunnitelmatalouden hyvistä puolista. Seuraavaksi Suomea pitäisi markkinoida siellä, missä on rahaa. Kiina on maailman toiseksi suurin talous. Kiinalainen tykkää kuluttaa, ja monella kiinalaisella on varaa kuluttaa aitoihin luksustuotteisiin. Kun Suomella olisi puhtauden ja terveellisyyden imago, se tarttuisi myös Suomessa valmistettuihin tuotteisiin ja niitä olisi huomattavasti helpompi markkinoida. Saksalainen imago maailmalla on tehokas ja laadukas. (Mitä nyt Folkkari, Das Problem, vähän mokaili.) Suomalainen voisi olla puhdas ja luotettava, Kiina on suuntaamassa clean techiin jo kovaa vauhtia, mutta sillä on monta menneisyyden taakkaa harteillaan. Suomella on taustallaan jo suhteellisen puhdas ja luotettava maine ja meillä on teknistä osaamista vaikka lampaat söis. Niitä vaan ei tunneta maailmalla. Ruotsikin tunnetaan paljon paremmin. Puhtaan, terveellisen ja luotettavan imagon eteen kannattaisi tehdä töitä. Siitä hyötyisi Suomi ja suomalaiset.